perjantai, 24. helmikuuta 2012

Uudet housut

Yleensä en tilaa nettikaupoista housuja, mutta H&M:ltä innostuin tilaamaan sovitukseen parit housut. Sopiviksi itselleni päätyivät kuvan housut, jotka tänään sitten olivatkin töissä jalassani. Olipa kivaa vaihtelua välillä pitää jotain muuta, kuin lähes aina jalkaani päätyviä farkkuja.


Koska tykästyin housumalliin paljon, niin ajattelin että tästä mallista voisi kokeilla jotain värikästäkin vaihtoehtoa, ehkä pinkkiä? Vielä ei kuitenkaan tee mieli pinkkejä housuja jalkaan vetäistä, mutta ehkä tosiaan sitten keväällä tai kesän korvilla. Todennäköisesti ihan mustatkin hankin, hinta kun ei päätä edes huimaa. Omat housuni ovat muuten väriltään harmaanbeige, jos se jotakin kiinnostaa.


Nyt viikonlopun viettoon ja nopeasti viikkokin tuntui vierähtävän. Ensi viikolla täällä vietetään koululaisten hiihtolomaa ja itsekkin meinasin tehdä neljä päiväisen työviikon. Huhtikuussa onkin sitten tulossa parin viikon loma, joten sitä odotellessa ja jotain pientä lomasuunnitelmaakin pitäisi tehdä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

26 kommenttia:

  1. Kivasti näyttävät sinulle istuvan nuo housut. Mulla oli samat eilen valkoisena sovituksessa, mutta palautukseen lähtivät. Eivät istuneet, vyötärö oli mulle jotenkin liian korkea, tykkään pitää matala vyötäröisiä. Harmi, minäkin harkitsin myös pinkkejä kesäksi, hinta tosiaan olisi ollut kiva, jos vaikka pinkkejä olisi tullut pidettyä vain yksi kausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valkoiset voisivat olla ihanan raikkaat, näitä tosiaan voisi tällä hintaan hankkia useammassa värissä kaappiin. ;) Epäilen myös, että pinkit saattavat jäädä ns. yhden kauden housuiksi.

      Poista
  2. Tosiaankin hyvännäköiset. Millainen tuo vyötärö on? Kuvasta olisin veikannut matalaksi mutta edellinen kommentti moitti korkeaksi. Itselleni tarvetta olisi khakinruskeilla tai maastonvihreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauksessa on normaalinkorkuinen vyötärö ja niin minäkin ehkä kuvailisin. Ei ole kyllä matala, kuten yhdessä toisessa mallissa vyötärö jäi selvästi alemmas.

      Poista
  3. Hyvin istuvat ja kivan näköiset housut. Tuohon hintaan onkin hyvä ostaa vaikka muutamissa väreissä :)Hyvää viikonloppua ja ihanaa hiihtolomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta, tähän hintaa raaskii vaikka useammat ostaa. Oikein ihanaa viikonloppua sinnekkin. :)

      Poista
  4. Juuri eilen leikittelin ajatuksella pinkeistä tai vihreistä housuista. Tilaamatta kuitenkin jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän ne ehtii tilata. ;) Mietin myös noita vihreitä, mutta ehkä kuitenkin ne pinkit tilaisin. :D

      Poista
  5. Minulla on nuo samat punaisina ja yllättävän kiva malli on! :) Vyötärön korkeuden sanoisin olevan aika normaali. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin yllätyin, koska luulin, että palautukseen varmasti lähtevät. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Minulla on samat housut beigessä sävyssä. Kiva materiaali mutta vyötärö itselleni ehkä 2cm liian korkea, mutta menköön nyt kun "halvalla saa" ;-) Luulen, että tilaan vielä sinisenä ja punaisena. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin beigen ja tämän värin välillä. Kuvat kun eivät aina kerro totuutta, mutta luulen että se beige värikin olisi ollut mieleinen.

      Poista
  7. No ompas kivan näköiset housut! En oo oikeen ikinä löytänyt henkkamaukasta housuja, mutta nuo voisin tilata ja kokeilla jos nyt sopisi. :) Kesäksi haluaisin jotkut värikkäämmät ja noissa on ainakin valinnanvaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän sama homma, ei ole kyllä housuja tarvinnut ostella. Mutta tosiaan nämä ovat hinta-laatusuhteelta ainankin kunnossa. :)

      Poista
  8. Aivan ihanat ja sopivat kuin valettu!!! :) Ehdottomasti myös jotkut värikkäät noista sinulle, sopii takuulla! Wau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laapa. Pitää piakkoin laittaa värikkäitä tilaukseen. Kevät sieltä kohisten tulee. :)

      Poista
  9. Minusta todella kivan näköiset housut, jäi sellainen olo, että pitäisi mennä itsekin sovittamaan, josko itse tavaratalossa olisi sellaisia. Olen vähän skeptinen H&Mn tarjonnan kanssa kokojen suhteen. Yläosissa löydän kyllä, mutta alaosissa lantioni koko vaikuttaa olevan ylitsepääsemätön ongelma :) Mielelläni kyllä tuollaiset kaappiin ottaisin, joten saas katsoa, jos tänään löydän jotain kivaa tuosta kaupasta.

    Mutta sinun päälläsi; Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää toivoa että sinullekkin löytyisi sopivat ja mieleiset housut. Itselläni usein sama homma ollut, että koko ei ole ollut passeli, joko pituuden tai istuvuuden vuoksi.

      Poista
  10. Olen samoja housuja jo viikkojen ajan katsellut ja himoinnut vihreinä, mutta vielä en sortunut. :) Tarkoitus oli käydä sovittamassa, mutta omat koot oli loppuneet. Saattaa olla, että joudun vielä tilaamaan kyseiset pöksyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein ne yleisimmät koot sitten loppuu. En olekkaan nyt nettikauppaa katsellut, kohta varmaan totean saman, että koot loppuneet niistä mitä vielä ajattelin..

      Poista
  11. Mä olen katellut noita housuja jo aiemmin H&M:n sivuilla, mutta en vielä pistänyt tilaukseen, koska epäröin ovatkohan ne liian löysät. Sen H&M:n keinomallin päällä näyttää vähän löysiltä. Mutta sun jalassa nuo on ihan täydelliset! Harkitsen jo muutaman eri värin tilaamista. :)

    P.S. Mun pitää varmaan lopettaa sun blogissa käyminen tai joudun konkurssiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne mallit ovat kyllä niin hoikkia, että en tiedä mitä kokoa ne oikein niissä kuvissa pitää. Varmaan pienin koko, eli 34 ja silti löysät jalassa. Omani ovat kokoa 36 ja kuten näkyy, eivät ole löysät minulle. ;) Tilaa ihmeessä, itse katsoin että koot alkavat jo loppumaan pinkeissä ja vihreissä.

      Poista
  12. Kaunis malli ja väri! Itse pistin jo kerran nuo samanlaiset pinkkinä ostoskoriin, mutta viime hetkellä klikkailin kuitenkin pois. Pitää varmaan pistää uudestaan tilaukseen nyt tämän postauksen myötä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan näytti pinkeissä koot vähenevät, vielä en ole edes omia tilannut.. Noh, ehkä odotan tai käyn sit suoraan kokeilemassa liikkeessä. Jos siis siellä jäljellä olisi kokoja ja värejä. :)

      Poista
  13. Hei Riina!
    Tosi hyvin sopivat ne housut sinulle:) Itse ostin vihreät ja olisin ostannut myös pinkit, mut sisko oli mukana ja vähän eri miletä pinkistä väristä kun minä;)Mutta kyllä varma ostaan kesäksi myös pinkit!
    Oikein mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki olisi niin kesäväri, no vielä ne ehtii. :) Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista

Kiitos kun jaksoit jättää kommentin!