Tänään päivällä kun ajattelin itselaukaisimen avulla ottaa muutaman asukuvan, katsoi taapero vieressä ja tarkkaili touhujani. Toinen oli juuri päiväunilta herännyt ja hieman uninenkin vielä oli. Kun lopetin, meni poika samaan kohtaan ja alkoi vaihtelemaan asentoja ja hymyilemään, eikä unisista silmistä ollut enään tietoakaan. Pakko oli äidinkin nopeasti ottaa kamera käsiin ja napsia kuvia pienestä mallista. Voi minun pientä linssiludea, oikea herra aurinkoinen. Hyvin on silmäkulman haavakin parantunut ja mustelmakin alkaa häviämään. Muutaman päivän päästä saakin jo ottaa tikin pois ja pääsee herra taas saunomaan.
Omat kuvani epäonnistuivat ja olivat epätarkkoja, mutta tässä nyt kuitenkin pari kuvaa. Asukaan ei näin sunnuntaina ihmeempi ollut, kun ohjelmassa ei ole ollut äidilläni vierailua kummempaa. Sain kuitenkin tänään testattua uusia kenkiäni ja voin todeta, että ovat varsin mukavat jalassa ja lumessakin pohjat pitävät hyvin. Voin siis huoletta lähteä heti huomenna nämä jalassa töihin.
Neule - Marc O´Polo - Paita - H&M / Farkut - Only / Kengät - Ecco
Hyvää pian alkavaa uutta viikkoa ja rentoa sunnuntai-iltaa!

Aiva ihana pieni taapero!!!!! Hyvää viikkoa, t. N
VastaaPoistaBlogiton lukija, satu:)
Kiitos ja oikein hyvää viikkoa sinullekkin. :)
PoistaHassu pieni poika :) Kyllä on tarkkaan katsonut, on poseeraus niiiiin hallussa. Kyllä naurattaa! Aivan ihana <3 Mukavaa viikkoa!!
VastaaPoistaOli kyllä hassunhauska poseeraja ja niitä kuvia tuli useampi. Poimin nyt muutaman tuohon. :) Mukavaa viikkoa teillekkin. <3
PoistaOi miten suloinen poseeraaja ja hurmaava hymy :) Äidin kengät näyttävät kyllä kerta kaikkisen ihanilta...
VastaaPoistaKiitos Anu kommentistasi. :) Kengät olivat kyllä nappiostos, tänään kokopäivän jalassa ja hyvältä tuntuvat. :)
PoistaBlogissani on jotakin juuri Sinulle. <3
VastaaPoistaIhanaa viikkoa. :)
Kävinkin jo kurkkimassa. <3
PoistaSuloinen taapero ja hyvin on pousaus hallussa :) Meidän taapero yleensä joko murjottaa kameran edessä tai sitten haluaa tulla katsomaan näytön läpi eli hymykuvia saadaan todella harvoin...
VastaaPoistaTaapero on kyllä sellainen poseeraja välillä ja toisinaan ei taas saa pysymään kuvassa, vaikka kuinka yrittäisi. :)
PoistaSuloinen taapero! Seuraan blogiasi epäsäännöllisen säännöllisesti. Tavallaan pääsen kurkistamaan päiväkirjaasi, sillä usein minusta tuntuu että käyt läpi arjen tapahtumia. Ja juuri se on ''koukuttanut'' minut blogiisi.
VastaaPoistaLopuksi vielä kysyn: Millä alalla toimit? Se on ainakin minulle jäänyt epäselväksi...
Kiva kun jätit viestiä, mukava kuulla että seuraat blogiani. Työskentelen sosiaali- ja terveysalalla, sen olen vain tainut kerran mainita blogissani. Yritän pitää työasiat poissa täältä. :)
Poista